Viikonlopun hirvipaistin jämistä piti kehitellä jotain ja kas, pöydällä lojui pussillinen avokadoja ja chilipalko.
Ainekset kahdelle
300 g hirvipaistia
n. 2,5 dl pastaa
2-3 avokadoa
1/2 sipuli
1 "tavallinen" chilipalko
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl limemehua
suolaa
mustapippuria
parmesania/pecorinoa
Leikkaa paisti suikaleiksi. Pilko sipuli siemenineen ja chili pieneksi. Paista lihoja, sipulia ja chiliä hetken aikaa pannulla jotta maut sekoittuvat ja kaikki saa kauniin värin pintaansa.
Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Pastan kiehuessa valmista avokadokastike.
Kuutioi avokadot noin 0,5-1 sentin kuutioiksi tai sinnepäin. Kaada kannuun limemehu ja oliiviöljy ja sekoita avokadot joukkoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja sekoita hieman, älä kuitenkaan mössöksi asti.
Kun pasta on al dente, niin valuta se lävikössä ja laita takaisin kattilaan. Sekoita joukkoon lihaseos ja kuumenna. Lisää lopuksi sekaan kastike ja sekoita. Älä kuumenna kuin hetki. Annostele lautaselle ja raasta parmesania tai pecorinoa pinnalle. Nauti tuhdin punaviinin kanssa.
torstai 21. maaliskuuta 2013
Kalkkunaa sous vide pekonilla ja hernepyreetä
Eipä löydy talosta vakuumilaitetta eikä sous vide -keitintä, mutta tällä kertaa saa kelvata tuorekelmu ja kattila.
400g kalkkunan jauhelihaa
1 paketti pekonia
seesamöljyä
mustapippuria
suolaa
Jauha jauhelihaa tehosekoittimessa niin kauan kunnes siitä tulee aivan tahnamaista. Mausta maun mukaan suolalla, pippurilla ja seesamöljyllä. Leikkaa puolen metrin pätkä tuorekelmua ja aseta se pöydälle. Levittele pekonit kelmun päälle yhteen kerrokseen, ehkä noin A4:n kokoiselle alueelle. Rullaa jauheliha pekonin pidemmän sivun pituiseksi ja aseta se pekonin päälle reunaan. Rullaa tiiviksi paketiksi jotta saat koko jauhelihan peitettyä tasaisella pekonikerroksella.
Jos omistat vakuumilaitteen, niin paketoi sillä rulla. Jos et, niin rullaa liha mahdollisimman tiukasti tuorekelmun sisään ja solmi päät. Ideana on, että paketin sisään ei pääse vettä - tosin eipä tuo sinänsä epäonnistunut vaikka sitä sinne pääsikin.
Kuumenna kattilassa vettä ja laita pötkö veteen. Älä päästä vettä kiehumaan. Induktiohellalla toimi mainiosti 1-9 asteikolla 3 ja välillä 4. Hauduttele pötköä vedessä sen paksuudesta ja veden lämpötilasta riippuen, tunti saattaa riittää, kaksi riittää mainiosti.
Valmista odotellessasi hernepyree. Laita pieni pussillinen pakasteherneitä kattilaan ja kiehauta kevyesti. Älä keitä harmaaksi niinkuin kotona totuit kaikki kasvikset saamaan. Valuta lävikössä vesi pois ja soseuta herneet sauvasekoittimella. Kovat jätkät paseeraa tahnan vielä tiheän siivilän läpi. Mausta tahna suolalla ja mustapippurilla, lisää halutessasi hieman kuohu- tai valkoviiniöä sekä kermaa ja/tai voita.
Kun pötkö on hautunut tarvittavan ajan, ota se pois paketista ja anna vetäytyä vartin verran. Kuumella paistinpannu ja paista pötkölle kaunis ruskehtava pinta. Leikkaa sentin paksuisiksi siivuiksi ja tarjoile hernepyreen ja kasvisten kanssa. Myös hollandaise- tai bechamelkastike toimii hyvin lihan kanssa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)