Makumatka ja makumatka. Ei kai sitä ruokablogiin muullakaan nimellä voi matkasta kirjoittaa.
 |
| Colony Hotel South Beachilla. |
Mutta asiaan. Matka alkoi 24-tuntisella matkustamisella jonka ensimmäinen ateria ei ollut ihan sieltä gourmetimmasta päästä. Finnairin Lontoon lennolla ns. aamiainen sisälsi lähestulkoon kivikovan sämpylänkäntyn jonka välissä oli siivu jotain mautonta kinkkua vai oliko juustoa - onneksi ei jänyt tarkemmin mieleen. Meni alas kuitenkin karmeanmakuisen Finnair-kahvin kanssa (ei sekään yhtä kamalaa muilla yhtiöillä ole).
 |
| Finnairin huippulaatuinen aamiainen. |
No, järkytyksestä toivuttuamme saavuimme Lontooseen jossa mentiin syömään englantilaiseen tyyliin joku mikälie pie, joka sisälsi lihasoosia erittäin terveellisessä voitaikinakuoressa. Ja luonnollisesti lisukkeena oli kappa ranskalaisia. Oli kylläkin ihan hyvää, lammasta tuntui olevan ja suolaa ei ollut säästelty.
 |
| Pie. |
Hetken kentällä harhailtuamme löytyikin mukava kauppa, täynnä pelkkiä viskejä. Valikoimaa riitti joka makuun. Ja olipa viereisessä kaupassa edullista konjakkiakin.
 |
| Viskiä viskiä! |
 |
| Konjakkia anyone? |
Jatkolennolla Lontoosta olikin sitten jo ihan eri antimet. Kyseessä kun oli British Airwaysin lento. Oli kunnon alkusalaatti parmesaania myöden ja pääruuaksi erinomaisen hyvää kanapastaa. enpä muista usein lentokoneessa yhtä hyvää ruokaa syöneeni. Ja ei, en halua ruuan takia vaihtaa bisnes- tai ykkösluokkaan.
 |
| BA: alkusalaatti |
 |
| BA: kanapasta |
Hotellille saavuttiin illalla ja pienestä väsymyksestä johtuen iltapalaksi sai riittää pari suklaapatukkaa. Hotellinamme oli Ramada Marco Polo Beach Resort Sunny Isles Beachin kaupungissa parikymmentä kilometriä South Beachilta pohjoiseen. Kyseinen hotelli on saanut monissa nettiarvosteluissa osakseen etupäässä haukkuja, milloin haisevista käytävistä tai töykeästä palvelusta, milloin huonosta ruuasta tai jostain muusta. Mutta kyllä kyseessä on ihan kelpo hotelli, joka vastaa täysin sitä mistä siinä maksaakin. Olimme oikein tyytyväisiä hotelliin. Aamupalassa olisi toki voinut olla parantamisen varaa, kahdessa viikossa kun tuppaa kyllästymään moiseen mannermaiseen aamiaiseen, johon kuului muutamanlaista vaaleata leipää ja bageleita, muffinsseja ja vakuumipullaa, erilaisia marmeladeja, voita, tuorejuustoa, mehua, puuroa, munakokkelia, jugurttia ja hedelmiä sekä kahvia ja teetä. Ei siivun siivua juustoa tai leikkeleitä ja pekonista ei ollut tietoakaan. Mutta itsepähän hotellimme valitsimme. Sai sitä mahansa täyteen kuitenkin.
 |
| Hotellin aamupala. |
Yhtenä iltana piipahdimme paikalliseen sushiravintolaan testaamaan valikoimaa ja olihan se. Hyvää. Tuli maistettua ensimmäistä kertaa merisiiliäkin jota niin kovasti aina tavataan kehua sushien yhteydessä. Olemus oli sellainen mössömäisen hyytelömäinen limaklöntti joka maistui merelliselle. Tykkäsin. Vaikka ravintola olikin Sunny Islesin käpykylässä, niin ihan yhtä kallista sushi oli kuin muuallakin; kahden hengen kuvan mukaiset sushit misokeittoineen ja sakeineen kustansi tippeineen 70 euron luokkaa.
 |
| Sushia. |
Lyhyestä virsi kaunis. Järjettömän hyvä New York steak polentapaistoksen kera. Sisältä punainen, erittäin mehevä. Painoa varmaan 600-700 grammaa. Mukaan tarttui jokunen doggy bag, kuten näytti joka ikisessä muussakin pöydässä tapahtuvan. Ravintolan nimi oli muuten Timo...
 |
| Timon New York steak. |
Miamissa on enemmän espanjankielisiä ihmisiä kuin englanninkielisiä. Suuri osa näistä on Kuubasta. Tämänpä vuoksi joka paikassa on kuubalaisia ravintoloita. Yksi paljon kehuttu ravintola South Beachilla on Puerto Sagua jossa käytiin haukkaamassa kuubalaiset voileivät lounaaksi. Kyseisiä leipiä oli kehuttu joka paikassa mahtavan hyviksi mutta olihan se pienoinen pettymys kun eteensä sai valkoisen huoneenlämpöisen pinnastaa kuivahan/rapean leivän jonka välissä on pari siivua juustoa, kinkkua ja kanaa. No, se oli kuubalaiseen tapaan kuitenkin. Ja ravintolassa oli järjettömän kylmä; varmaan 15 astetta. Ilmastointi tuntui muutenkin huutavan joka paikassa täysillä vaikkei ulkona ollut kuin 26-28 asteen luokkaa suurimman osa ajasta.
 |
| Cuban sandwich. |
Emerald Coast Asian buffet! Siinä vasta buffettien buffetti. Ainoa ravintola jossa kahden viikon aikana käytiin kaksi kertaa. Hinta oli parinkympin huiteilla ja siihen rahaan saikin sitten vaikka mitä; katkarapuja, ostereita, kivirapuja, jonkun isomman ravun jalkoja, sushia, sashimia, kymmeniä aasialaisia lämpimiä ruokia, keittoja, salaatteja, parikymmentä erilaista jälkiruokakakkua, sulkaasuihkulähde johon sai dippailla kaikenlaista jännää. Ja tietysti isoja pihvejä ja ranskalaisia - niitähän siinä jäi kaipaamaankin.
 |
| Sushia noutopöydästä! |
Drinkkejä drinkkejä... joka lähtöön. Mutta suosituimpia ja erittäin hyvä olivat etenkin margaritat ja mojitot. Jossain drinkki oli ihan normaalin kokoinen ja jossain lähemmän litran luokkaa (jonka kylkiäisenä tuli pari tequilashottiakin luonnollisesti).
 |
| Margaritavillen perusmargarita Key Westissä. |
 |
| Margarita jäädytettynä. Ihan meinasi sielu jäätyä. |
 |
| Mansikkamargarita ja mojito. Kuvasta ei ihan käy ilmi, mutta kokoa oli hieman alle litran luokkaa. Lasi oli melkoisen kokoinen. Hintaa happy hourin aikana $25 kahdesta juomasta. |
 |
| Bulldog. Vajaa litran margarita johon on tökätty lisukkeeksi pari coronaa. |
Tony Roma's. Vaikutti päällepäin ensin fiiniltä paremman luokan ravintolalta, mutta sitten kävikin ilmi että kyseessä on ketju jolla on ravintoloita vähän joka puolella. Miamista kuitenkin saanut alkunsa. Ja jos verrataan vaikka heseen tai mäkkiin, niin kyllä se fiinimpi oli. Tunnetuin mahtavista ribsesitään. Jotka kyllä sitten olivatkin mahtavia. Niin kooltaan kuin maultaankin. Ja lisäkkeenä jälleen - yllätys yllätys - ranskalaisia!
 |
| Naudan ribsejä. Huom: lautasen leveys lähes puoli metriä. |
 |
| Tony Roman suosituin annos; The original baby back ribs, full slab. |
L'Attico yritti olla vähän parempi paikka, mutta aika peruspaikka kuitenkin. Omistajana italialainen rouvashenkilö joka kiersi kaikkien pöydät läpi ja kyseli kuulumiset. Käsitykseeni ei mahdu se, että miksi ravintolan nimenä on Cafe L'Attico kun kyseessä ei ole kahvila, vaan ihan täyden setin ravintola. No, Ameriikassahan kaikki on suurta.
 |
| Mustapapukeittoa ja keittobanaaneja |
 |
| Neljän juuston pastaa |
 |
| Tryffeliöljyllä maustettu Parmigiano-Reggiano -risotto. |
Thaimaalaisessa oli pakko käydä, etenkin kun sai Changia! Singhaa suolletaan joka paikassa mutta Chagia ei ihan joka paikassa saakaan. Täälläpä sai. Ja taas jäi ruokaa yli.
 |
| Tom Yum ja Tom Kha kera Singhan ja Changin. |
Haitilainen ravintola Tap Tap on Miamin suosituimpien ravintoloiden joukossa. Ulkoasu melko karu, mutta sisällä oikein viehättävä värikäs haitilainen tunnelma. Tarjoilijat ja asiakkaat iloisia, asiakkaat suureksi osaksi haitilaisia (tai siltä ainakin vaikutti). Ruuat erittäin hyviä, joskin melkoisen maustettuja. Jos haluaa ruokansa "suomalaiseen makuun maustettuna", niin tänne ei kannata mennä.
 |
| Prestige. Haitilainen olutmerkki. |
 |
| Malanga fritters. Malanga on isokokoinen juures joka kasvaa lähinnä tropiikissa. |
Mitäpä olisi Ameriikan matka ilman hampurilaisia. Tämä kyseinen annos tuli naututtua Cheesecake Factoryssa, joka olikin ainoa paikka jonne jouduttiin odottamaan pöydän saamista - lähes kolme varttia. Ehkä asiaan vaikutti se, että useimmiksi illoiksi ymmärrettiin tehdä pöytävaraus etukäteen. Taas kuva hieman valehtelee, pihvi oli todellisuudessa noin neljän sentin paksuinen ja noita bataattiranskalaisia oli litran verran. Ei mennyt muuten tämäkään annos kokonaan. Minkähän takia ne amerikkalaiset onkin niin lihavia... hmm...
 |
| Hampurilainen. Iso. |
 |
| Hampurilainen. Iso. Ja bataattiranskalaiset. Isot. |
Summa summarum, matka oli mukava, ilma lämmin ja ruoka hyvää. Minkään annoksen jälkeen ei todellakaan jääty nälkäiseksi. Hintataso ravintoloissa oli suhteellisen samaa luokkaa joka paikassa, olipa sitten kyseessä South Beach tai syrjäisen käpykylän pizzeria. Missään loistopaikoissa ei käyty. 60 dollarilla kaksi henkeä sai alkuruuat, pääruuat ja viinit/oluet useimmissa paikoissa.
Nyt vaan seuraavaa matkaa odottamaan...
