tiistai 1. maaliskuuta 2011

Leivitetty vuohenjuusto ja punajuuret

Vuohenjuusto toimii punajuuren kanssa erittäin hyvin. Leivitettynä vielä paremmin. Tätä on pakko saada joskus uudestaankin.

Ainekset
1 pötkö vuohenjuustoa
6 pienehköä/keskikokoista punajuurta
Oliiviöljyä
Korppujauhoja
1 kananmuna
Suolaa
Mustapippuria
Kurpitsansiemeniä
Kuivattua tai tuoretta timjamia

Kaada oliiviöljyä noin puoli desiä lasiin. Ripota sekaan noin teelusikallinen timjamia. Tee tämä hyvissä ajoin ennen muun työn aloittamista jotta öljy saa hieman timjamin makua.

Leikkaa vuohenjuustosta 12 samanpaksuista kiekkoa. Pyörittele ne vatkatussa kananmunassa jonka jälkeen korppujauhoissa, joihin on lisätty hieman suolaa ja mustapippuria. Toista käsittely vielä kertaalleen jotta saat jauhoa mahdollisimman paljon jäämään juuston pintaan. Paista juustokiekot runsaassa öljyssä kuumalla pannulla (tai upporasvassa) kauniin kullanruskeaksi.

Keitä punajuuret kokonaisina reilussa vedessä kunnes ne ovat sopivan kypsiä, puolesta tunnista ylöspäin lienee sopiva aika punajuurten koosta riippuen. Leikkaa kuumat punajuuret noin puolen sentin paksuisiksi kiekoiksi.

Asettele juusto- ja punajuurikiekot haluamallasi tavalla lautaselle ja kaada päälle timjamioliiviöljy. Ripottele vielä jokunen kurpitsansiemen pinnalle.
Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti