Mustekalasta saa hyvää ruokaa, kunhan sen osaa valmistaa oikein. Se pitää kypsentää joko hyvin nopeasti tai sitten hauduttaa pitkään. Muuten siitä saa verratonta kumia.
Ainekset
500 g pieniä kokonaisia mustekaloja
2 pientä sipulia
2 tomaattia
muutama porkkana
1 paprika
5 valkosipulin kynttä
2 dl valkoista sherryä
mustapippuria
suolaa
2 dl ruokakermaa
oliiviöljyä
Palastele kalat suupalan kokoisiksi paloiksi. Pilko kasvikset. Laita kattilaan öljyä ja paista siinä sipuleita ja valkosipuleita jonkin aikaa. Lisää sekaan mustekalat ja paista välillä sekoitellen muutaman minuutin ajan. Kaada sekaan sherry ja jätä kypsymään kannen alle hiljasella tulella puoleksi tunniksi. Sekoita välillä. Lisää loput kasvikset ja anna hautua noin 20 minuuttia. Lisää tilkka vettä tai sherryä, mikäli neste pääsee loppumaan. Mausta suolalla ja pippurilla, kaada joukkon kerma ja kuumenna. Älä anna enää kiehua.
Kaada polentaryynejä kiehuvaan veteen noin 0,5 dl annosta kohden. Vettä saa olla 2-3 kerta polentan määrä. Anna kiehua muutaman minuutin ajan kunnes polentapuuro on joustavan jämäkkää. Mausta suolalla, mustapippurilla ja oliiviöljyllä. Kaada kostealle tarjoiluvadille ja anna jäähtyä 5-10 minuutin ajan. Siirrä jäähtynyt polenta kuumalle öljytylle paistinpannulle ja paista muutaman minuutin ajan kunnes pinta saa hieman väriä.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti