lauantai 7. tammikuuta 2012

Mallasleipä

Ainekset
1,5 dl kaljamaltaita
2,5 dl kiehuvaa vettä
1 pss kuivahiivaa
5 dl lämmintä vettä
0,5 dl öljyä
1,5 tl suolaa
0,5 dl siirappia
13 dl vehnäjauhoja

Kaada kiehuva vesi maltaiden päälle ja anna turvota puolesta tunnista tuntiin. Lisää joukkoon muut aineet ja vaivaa. Suosittelen konetta, sillä liisterimäinen taikina tarttuu turhan paljon käsiin. Taikina saa olla erittäin löysää, ohjeen määrillä tulee juuri sopivaa. Laita kulhon päälle liina ja anna kohota puoli tuntia lämpimässä paikassa. Muotoile taikinasta kaksi leipää uunipellille leivinpaperin päälle. Halutessasi peitä liinalla ja anna kohota vielä jonkin aikaa. Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 35-40 minuuttia.
Bookmark and Share

perjantai 6. tammikuuta 2012

Soijalasagne

Ainekset
1,5 dl tummaa soijarouhetta
2,5 dl vettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tölkki (400g) tomaattimurskaa
12 lasagnelevyä
1 litra maitoa
vehnäjauhoja
2-3 dl juustoraastetta
suolaa
mustapippuria
valkopippuria
oreganoa
basilikaa
öljyä

Liota soijarouhetta vedessä puolen tunnin ajan. Silppua sillä aikaa sipuli ja valkosipuli sekä kuumenna maito kuumaksi ja suurusta se suunnilleen piimän paksuiseksi ja mausta valkopippurilla ja suolalla.

Kuullota sipuleita pannulla öljyssä hetken aikaa. Lisää joukkoon soija ja tomaattimurska. Täytä tölkki puolilleen vedellä ja huuhtele loput tomaatit sillä ja kaada vesi pannulle. Lisää sekaan teelusikallisen verran oreganoa ja basilikaa. Anna hautua hiljalleen vartin verran kunnes seos ei ole enää aivan löysää. Mausta mustapippurilla ja suolalla.

Lado uunivuokaan siten, että aloitat maitokastikkeella, jonka päälle soijakastiketta. Sen jälkeen ensimmäinen levy lasagnelevyä (4 kpl). Sitten taas maitokastiketta, soijaa ja levyt. Vielä kolmas kerros samalla tavalla ja päällimmäiseksi levyjen päälle vielä kastikkeet jonka päälle juustoraaste. paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.
Bookmark and Share