keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Tyrnijuustokakku

200g digestive-keksejä, pipareita tai kaurakeksejä
100g voita tai margariinia
400g tuorejuustoa
5 liivatelehteä
2-3 dl sokeria
1 dl tyrnimarjoja

Pohja
Jauha keksit hienoksi jauhoksi ja nypi rasva sekaan. Kun taikina on kiinteää, painele se pienen irtopohjavuoan pohjalle. Sopiva paksuus on noin 5 mm. Laita leivinpaperi vuokaan jos haluat varmistaa ettei täytettä valu rakosista ulos.

Täyte
Laita 4 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Sekoita sillä välin tuorejuusto ja maun mukaan 1-2 dl sokeria keskenään. Jauha sauvasekoittimella noin kolmasosa marjoista hienoksi massaksi, lisää pari lusikallista vettä sekaan niin onnistuu helpommin. Lisää sose juuston sekaan. Voit lisätä sekaan myös vaniljaa tai vanilja/vanilliinisokeria tai -esanssia. Kun liivatelehdet  ovat pehmenneet, kiehauta noin 0,5 dl vettä kattilassa ja sekoita lehdet veden sekaan. Kaada sen jälkeen neste tuorejuustomassan sekaan ja sekoita hyvin. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja laita vuoka jääkaappiin. Kun täyte on hyytynyt muutaman tunnin päästä, voit siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Kiille
Laita liivatelehti kylmään veteen likoamaan. Jauha loput marjoista tahnaksi pienen vesitilkan kera. Nypi/siivilöi tahnasta pois mustat siemenet jollet erityisesti halua niitä pinnalle. Lisää sekaan maun mukaan sokeria ja kiehauta että sokeri sulaa. Kun liivatelehti on pehmennyt, niin kuumenna toisessa kattilassa pari ruokalusikallista vettä ja lisää lehti sekaan. Kaada liivate tyrniseoksen sekaan ja sekoita. Kun seos ei ole enää kuumaa, niin kaada se hyytyneen tortun pinnalle tasaiseksi kerrokseksi ja laita vuoka takaisin kylmään.
Kun kiille on hyytynyt tunnin tai parin päästä, on kakku valmis nautittavaksi.
Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti