sunnuntai 8. elokuuta 2010

Frito Mallorquín

Viime vuonna Mallorcalla käydessämme maistoimme tätä paikallista herkkua ja pakkohan sitä on aina välillä itsekin tehdä. Perinteisesti ruoka tehdään Mallorcalla lampaan teurasjätteistä ja siihen kuuluisi laittaa ainakin maksaa, sydäntä, keuhkoa ja lihaa. Forssan marketeista ei suuremmin keuhkoa löydy joten tällä kertaa jouduttiin tyytymään porsaan maksaan ja sydämeen sekä uusiseelantilaiseen lampaan ulkofileeseen. Fenkoli on olennainen osa tätä ruokalajia. Se antaa Frito Mallorquínille olennaisen makunsa.

Tällä kertaa käyttämäni ainekset ovat seuraavat, mittasuhteita voi makunsa mukaan muutella mutta suunnilleen näitä aineksia ruokaan kuuluu laittaa.

1 porsaan sydän
200 g porsaan maksaa palana
400 g lammasta
5 isoa perunaa
1 iso sipuli silputtuna
5 valkosipulin kynttä silputtuna
1 fenkoli
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 iso punainen paprika
1 dl herneitä (miel. tuoreita)
n. 2 dl oliiviöljyä
kourallinen persiljasilppua
suolaa
mustapippuria

Leikkaa perunat ja kesäkurpitsa suikaleiksi. Pilko lihat sokeripalan kokoisiksi tai hieman pienemmiksi paloiksi. Pilko fenkoli ja paprika pieniksi paloiksi. Paista lihat ja sisäelimet kypsiksi oliiviöljyssä. Kun ne ovat ruskistuneet pinnasta, siirrä ne kattilaan. Paista perunat, sipulit ja valkosipulit oliiviöljyssä. Lisää ne kattilaan lihojen seuraksi. Laita fenkolisilppu pannulle oliiviöljyyn ja paista sitä hetken aikaa. Lisää paprika ja paista amolemmat kypsiksi. Lisää kesäkurpitsat ja kääntele vielä parin minuutin ajan. Kaada seos kattilaan muiden ainesten joukkoon. Siirrä kattila levylle ja varovasti välillä sekoitellen anna hautua 5-10 minuutin ajan. Lisää loppuvaiheessa herneet ja anna hautua vielä pari minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla makusi mukaan. Lisää persilja joukkoon aivan lopussa, juuri ennen tarjoilua.
Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti