Ainekset kahdelle
2 dl punaisia linssejä
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tomaatti
2 vartta selleriä
Reilu desi chorizoa tai chilisalamia
Puolikas chili
1 tl jauhettua kuminaa
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria
Persiljaa silputtuna
Pilko sipulit, valkosipuli, tomaatti ja selleri. Hienonna chili. Palastele makkara suupalan kokoisiksi paloiksi. Huuhtele linssit. Laita kattilaan 3,5 dl vettä ja 1 tl suolaa. Kun vesi kiehuu, kaada linssit sekaan. Aloita tässä vaiheessa muiden aineksien valmistus. Kuullota sipuleita oliiviöljyssä pari minuuttia. Lisää sekaan makkarat, chili ja kumina. Paista parin minuutin ajan. Lisää sekaan tomaatti ja selleri. Paista hiljalleen viiden minuutin ajan. Kaada linssit sekaan ja anna hautua nin kauan että loppukin vesi on imeytynyt. Mausta suolalla ja pippurilla. Ripottele pinnalle persiljaa ja tuoretta chiliä.
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
tiistai 29. marraskuuta 2011
Mustekalapasta
Kas, pakastimessa oli kokonaisia pieniä mustekaloja ja kuivakaapista löytyi pussillinen mustekalan musteella värjättyä pastaa. Niistäpä syntyikin oiva pasta-annos.
Ainekset kahdelle
n. 2,5 dl pastaa (mieluusti musteella värjättyä)
1-1,5 dl raakaa mustekalaa
1 salottisipuli
0,5 dl crème fraichea tai kermaa
Oliiviöljyä
Mustapippuria
Suolaa
Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Keitä pasta al denteksi. Valmista kastike sen kiehuessa: Silppua sipuli pieneksi ja pilko mustekala suupalan kokoisiksi paloiksi. Kuuloota sipulit pannulla öljyssä. Lisää joukkoon kalat ja anna paistua hiljalleen minuutin ajan. Lisää sekaan creme fraiche tai kerma ja hauduta pari minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Valuta pasta lävikössä ja kaada se kastikkeen sekaan. Sekoita kaikki sekaisin ja tarjoile. Ripottele halutessasi pastan päälle hieman persiljasilppua ja porkkanaraastetta.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Pinaattikanalasagne
Ainekset
n. 16 lasagnelevyä
400 g kanajauhelihaa
3-4 salottisipulia
1 tölkki tomaattimurskaa
3-4 dl pinaattia
7-8 dl maitoa
0,5 dl Maizenaa
Juustoraastetta
Suolaa
Mustapippuria
Valkopippuria
Öljyä
Silppua sipulit pieneksi ja kuullota niitä pannulla öljyssä hetken aikaa. Lisää joukkoon jauheliha ja ruskista kevyesti. Kaada sekaan tomaattimurska ja anna kiehua hiljalleen reilu 5 minuuttia. Mausta mustapippurilla ja suolalla.
Kaada maito kattilaan ja kuumella kiehuvaksi. Lisää sekaan hienoksi silputtu pinaatti. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Suurusta maizenalla hieman paksummaksi.
Lado ainekset uunivuokaan. Aloita maitokastikkeella, seuraavaksi lasagnelevyt, sitten tomaattikastike jne. Raasta päällimmäiseksi juustoraastetta.
Paista 175 asteessa 45 minuuttia. Ota pois uunista ja anna levätä noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.

maanantai 7. marraskuuta 2011
Mustikkarahkakakku
Ainekset
5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
250 g rahkaa
2 munaa
0,5 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
n. 2 dl mustikoita(miel. jäisiä)
kookoshiutaleita tai -rouhetta
Sekoita kulhossa kaikki kuivat ainekset keskenään. Vatkaa joukkoon muut ainekset mustikoita lukuunottamatta. Sekoita hyvin, esimerkiksi sähkövatkaimella. Lisää sekaan mustikat ja kääntele ne varovasti ilman että taikina muuttaa väriään.
Voitele kakkuvuoka ja jauhota se kookoksella. Kaafa taikina vuokaan ja paista 175 asteessa tunnin ajan. anna jäähtyä ja kumoa lautaselle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)