Unkarin matkalta tarttui mukaan paprikaa muodossa jos toisessa ja koskapa kunnon pörkölt jäi paikan päällä nauttimatta niin pitihän moista sitten päästä kokeilemaan.
Pörkölt on unkarilaista paprikalla maustettua lihapataa, joka tarjoillaan useimmiten joko perunoiden tai mykyjen kera. Tällä kertaa lisukkeina toimivat paprikaiset lohkoperunat sekä punakaali.
Ainekset
500 g lihaa (vaikkapa nauta, hevonen, lammas tai sika)
2 paprikaa kuutioituna
2 rkl makeata paprikajauhetta
1 rkl tulista paprikajauhetta
1 tlk tomaattimurskaa
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
Öljyä
Suolaa
Mustapippuria
Kuullota pilkottu sipuli ja valkosipuli öljyssä. Lisää kuutioitu liha joukkoon ja ruskista jonkin aikaa. Lisää joukkoon tomaattimurska ja paprikajauheet. Sekoita ja anna hautua pienellä lämmöllä kannen alla välillä sekoittaen noin kahden tunnin ajan. Lisää paprikakuutiot ja anna hautua vielä puolisen tuntia. Lopputuloksen pitäisi olla melko paksua, melkeinpä ennemmin sosemaista kuin lientä. Mausta suolalla ja pippurilla.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Herneenversokeitto
Ainekset kahdelle
n. 1 litra herneenversoja
3 rkl oliiviöljyä
1 dl ruokakermaa
Suolaa
Mustapippuria
2 rkl tryffeliöljyä
Silppua herneenversot pieneksi ja kuullota niitä hetken aikaa oliiviöljyssä. Lisää vettä sen verran että versot peittyvät. Keitä kymmenen minuutin ajan lisäten tarvittaessa vettä. Soseuta sauvasekoittimella hienoksi soseeksi, lisää sekaan kerma ja mausta suolalla sekä pippurilla. Lisää vettä ja/tai kermaa saavuttaaksesi halutun paksuuden. Annostele lautasille ja valuta ruokalusikallinen tryffeliöljyä kunkin annoksen päälle.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Kermassa haudutettua majavaa
Tämmöistä tällä kertaa. Kaikkea pitää päästä kokeilemaan ja tämähän oli oikein positiivinen yllätys. Erittäin punaista lihaa ja kaikin puolin melko samanlaista kuin peura. Paljon paljon pieniä luita, mutta pienestäkin määrästä löytyi yllättävän paljon lihaa.
Ainekset
Vajaa kilo majavaa
3 dl kermaa
Pari porkkanaa
Pari sipulia
Pari laakerinlehteä
n. 3 dl vettä
Suolaa
Käytä lihat pannulla jotta saavat pintaan väriä. Laita liha uunipataan ja lisää loput ainekset pilkottuina. Kaada vesi ja kerma sekaan siten, että lihat peittyvät kokonaan. Toki veden voi kermalla korvata jos siltä tuntuu. Hauduta 175 asteessa noin kolme tuntia. Varaa runsaasti aikaa ja sotkupaperia syömiseen.

Mansikkakookosvanukastorttu
Pohja
1 muna
0,4 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte 1
1 pussi vaniljavanukas- tai kastikeaineita
2 dl kookosmaitoa
2 liivatelehteä
Täyte 2
3 dl mansikoita
1,5 liivatelehteä
0,5 dl sokeria
Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahdon sekasan. Sekoita varovasti. Kaada taikina pieneen (20cm tai alle) irtopohjavuokaan ja paista 150 asteessa 10 minuutin ajan. Anna jäähtyä.
Valmista pussin ohjeen mukaan vanukas/kastike. Ohjeessa lienee nestemäärä 3 dl mutta käytä vain 2 dl. Kun kastike on paksuuntunut, sekoita joukkoon kookosmaito. Liota liivatelehtiä 5 minuutin ajan kylmässä vedessä. Kuumella muutama lusikallinen vettä kiehuvaksi ja liuota liivatelehdet veden sekaan. Anna jäähtyä hieman ja kaada liivateneste vanukasseoksen sekaan. Kaada kastike vuokaan jäähtyneen pohjan päälle ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
Kun kastike on hyytynyt, valmista toinen täyte. Kiehauta mansikat sokerin kanssa ja lisää tarvittaessa hieman vettä sekaan. Toimi liivatteen kanssa samoin kuin edellisen täytteen kanssa. Mansikat kannattaa kiehauttaa jo aikaisemmin ja lisätä liivatteet sitten jo jäähtyneeseen mansikkaseokseen. Kaada mansikkaseos varovasti vuokaan täytteen päälle ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi hyytymään.

Hevosenpaistia ja pinaattikastiketta
Heppaa tuli taas pakastimen täydeltä, joten eikun paistia väsäämään... Lisukkeena toimi tällä kertaa makeahko pinaattikastike, karamellisoidut juurekset sekä kirveliperunat tavallisesta ja Blue Kongo -lajikkeesta.
Ota paisti tunniksi huoneenlämpöön. Mausta paistin pinta suolalla ja mustapippurilla ja käytä se pikaisesti erittäin kuumalla pannulla. Laita paisti uunivuokaan ja kaada mukaan lihalientä ja/tai punaviiniä sen verran, että paistista noin puolet jää nesteen yläpuolelle. Lisää joukkoon pari laakerinlehteä ja tökkää paistimittari lihan paksuimpaan kohtaan kiinni. Paista 150 asteessa kunnes mittari näyttää 60-63 astetta. 60 lienee aika lähellä mediumia, 63 medium+, 65 kypsä ja 70 pilalla. Ota paisti uunista ja kääri folioon 10-15 minuutiksi. Leikkaa mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.
Pinaattikastike
1 dl jauhettua pakastepinaattia
puolikas sipuli
2 valkosipulinkynttä
0,5 dl ruokakermaa
sokeria
suolaa
mustapippuria
Keitä sipulit pehmeäksi ja sekoita pinaatin kanssa. Jos haluat vahvemman valkosipulin maun, niin lisää valkosipulit vasta loppuvaiheessa. Lisää sekaan kerma ja soseuta sauvasekoittimella hienoksi tahnaksi. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla makusi mukaan ja kuumenna vielä ennen tarjoilua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)