Tänään oli tarkoitus valmistaa hunajapaahdettua ankanrintaa, mutta kiitos Forssan tuppukylän, ankanrinta jäi saamatta. No, sitten päädyttiin broilerinmaksaan ja lisukkeet pysyivät samana; vuohenjuustopolentatornit, kukkakaalimousse ja appelsiinikastike.
Paistettua broilerinmaksaa
n. 300 g broilerinmaksaa
4 rkl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
mustapippuria
paistamiseen öljyä
Poista maksasta ylimääräiset jänteet ja kalvot. Ripota päälle hieman suolaa ja pyörittele ne sen jälkeen vehnäjauhoissa. Paista palasia öljyssä kuumalla pannulla kymmenisen minuuttia, kunnes pinta on kaunnin ruskea ja palat tuntuvat sisältä kiinteiltä.
Vuohenjuustopolentatornit
12 sentin paksuista vuohenjuustopötkön siivua
7,5 dl kanalientä
1,5 dl polentaa
oliiviöljyä
hunajaa
mustapippuria
Valmista polenta hyvissä ajoin etukäteen. Sen voi tehdä jo vaikkapa edellisenä päivänä. Laita kanaliemi kaatilaan ja kun se kiehuu, niin kaada polentaryynit sekaan. Anna kiehua ohjeen mukaan viitisen minuuttia välillä sekoittaen. Kaada valmis polentapuuro laakealle lautaselle tai tarjottimelle siten, että se jää noin sentin paksuiseksi. Anna jäähtyä. Leikkaa jäähtyneestä, hyytyneestä polentasta hieman vuohenjuustokiekkoja suurempia kiekkoja esimerkiksi pienellä juomalasilla yhteensä 12 kappaletta.
Kasaa polenta- ja vuohenjuustokiekoista torneja uunipellille leivinpaperin päälle. Laita alimmaksi polentakiekko, ripota sen päälle hieman mustapippuria. Laita seuraavaksi juustokiekko. Laita sen päälle hunajaa ja sitten taas polentakiekko, jonka päälle mustapippuria. Laita viimeiseksi juustokiekko ja jälleen sen päälle hunajaa. Kun uuni on kuuma niin laita tornit paistumaan uuniin. Paista 10-15 minuuttia, kunnes vuohenjuusto on saanut hieman väriä pintaansa.
Kukkakaalimousse
1 keskikokoinen kukkakaali
3-4 rkl voita tai margariinia
0,5 tl suolaa
mustapippuria
1 dl ruokakermaa
Palastele kaali ja keitä sitä kunnes se on hieman pehmennyt. Soseuta kaali ja lisää joukkoon rasva, suola, pippuri ja kerma. Anna hautua hiljalleen kymmenisen minuuttia.
Appelsiinikastike
2 pientä salottisipulia
3 appelsiinin mehu
3 apelsiinin kuori raastettuna
5 dl kanalientä
1 dl ruokakermaa
öljyä
suolaa
mustapippuria
(suurustamiseen vehnäjauhoja)
Raasta appelsiinien kuoret hienoksi raasteeksi ja purista niiden mehu. Pilko salottisipulit pieneksi ja kuullota niitä öljyssä kattilassa hetken aikaa. Lisää kanaliemi, mehu ja raaste sekaan ja anna seoksen kiehua hiljalleen 15 minuutin ajan. Jos kastike ei keittynyt kasaan tarpeeksi, niin suurusta se vehnäjauhoilla.
lauantai 20. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti