Lasagne on namia. Samoin pinaatti. Ja juustot. Niitä kaikkia yhdistämällä saa oikein mainion juustopinaattilasagnen aikaiseksi. Tällä kertaa käytössä oli pinaatilla maustettuja lasagnelevyjä, mutta toki tavallisetkin sopii hyvin.
Ainekset
8 lasagnelevyä
5-6 keskikokoista tomaattia viipaloituna
150-200 g mozzarellaa
150-200 g fetaa
muutama kuutio pakastepinaattia
200 g juustoraastetta
n. 5 dl maitoa
3 rkl vehnäjauhoja
0,5 tl valkopippuria
0,5 tl suolaa
Kiehauta maito. Lisää jäiset pinaatit sekaan ja anna niiden sulaa maidon sekaan. Suurusta seos vehnäjauholla sakeaksi. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Kaada kastiketta pienen uunivuoan pohjalle. Aseta kaksi lasagnelevyä kastikkeen päälle. Laita noin puolet fetasta levyjen päälle. Aseta fetan päälle tomaattiviipaleita. Seuraavaksi kastiketta, sitten taas lasagnelevyjä, justoa, tomaattia, kastiketta jne kunnes kaikki ainekset on käytetty. Päällimmäiseksi pitäisi tulla kastiketta ja juustoraastetta, muulla ei niinkään ole merkitystä. Paista 175 asteisessa uunissa 45-50 minuuttia. Peitä lasagne puolessa välissä kypsennystä foliolla ettei sen pinta pääse palamaan.
perjantai 26. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti